tiistai 31. tammikuuta 2017

Neljäs työviikko meneillään

Moikka!

Neljättä viikkoa tosiaan jo täällä. Töissä oppii koko ajan uutta, ja osaa työrutiinit ja muut. Eilen asiakkaille oli aiheena musiikki, joten minäkin pääsin suomeksi pari laulua heille laulamaan. Tykkäsivät kovasti. Päivät menee nopeasti, ja asiakkaatkin tuntuvat jo luottavan minuun. Kivaa on taas ollut!





Lauantaina käytiin pienemmällä porukalla viereisellä saarella, Lanzarotella. Tästä läheltä satamasta lähtee jatkuvasti laivoja tuonne Playa Blanca -kaupunkiin, eikä matkakaan kestä, kuin 25 minuuttia. Aamulla lähdimme kymmeneltä, ja takaisin Corralejoon iltapäivällä viideltä. Lanzarotella käytiin syömässä, kiertelemässä kauppoja ja käveleksimässä rannalla. Kaupunki oli melkoinen turistikohde; Espanjaa ei paljoa kuulunut, vain englantia ja saksaa, kaupungissa oli paljon ihmisiä ja paikasta oli tehty tosi kaunis, esimerkiksi kukilla. Corralejo on aika erilainen kaupunki, kuin tuo. Mutta oli tosi kivaa viettää yksi päivä turistina vieraassa paikassa.












Yksinkertaisesti kaikki on vaan mennyt tosi hyvin, ei voi muuta sanoa!😎


tiistai 24. tammikuuta 2017

Hola!

Hola!

Taas on viikko kulunut edellisestä postauksesta, joten ajattelin taas jotain kirjoittaa. Viikot menee ihan älyttömän nopeasti, hyvä niin, tulee viikonloppukin aina nopeampaa!

Töissä menee koko ajan paremmin ja paremmin. Olen vaan Suomessa tottunut töissä koko ajan tekemään ja toimimaan, mutta täällä voi mennä hyvinkin joka päivä esimerkiksi ensimmäinen tunti vanhusten kanssa siihen, että hoitajat juttelevat keskenään, tai jonkin asiakkaan kanssa. Välillä tulee niin ylimääräinen olo siellä, kun ei voi tehdä mitään kielimuurin takia. Nykyään menenkin vasta yhdeksäksi töihin, kun tästä erään hoitajan kanssa juteltiin, kun minulle ei ole klo 8-9 mitään tekemistä, työt alkavat 9 hoitajillakin. Mutta päivä päivältä töissä menee paremmin, kun oppii tuntemaan ihmisiä ja toimintatapoja. Pystyn jo paljon paremmin auttamaan asiakkaita ja työkavereita. Viime viikolla eräänä päivänä juhlittiin yhden asiakkaan 94-vuotissyntymäpäiviä, oli mahtavaa, kun osasin laulaa espanjaksi onnittelulaulun muiden mukana. Tykkään kyllä työpaikastani! Alla muutamia kuvia lähipäiviltä työpaikalta.













Viikonloppu meni taas hurjan nopeasti! Syötiin paljon hyvää ruokaa ja vietettiin iltaa muiden suomalaisten kanssa. Meillä on kyllä tosi hyvä porukka, ollaan kuin oltaisiin tunnettu vuosia. 😂 Sunnuntaiksi oltiin varattu kolmeksi tunniksi buggy-ajelu. Ei oikein tiedetty millainen se tulee olemaan, mutta äkkiä selvisi, kun päästiin paikan päälle. Meille oli varattu neljä buggya. Ensin ajettiin pieni matka liikenteessä, josta mentiin maastoon. Hankala selittää millainen paikka se oli, mutta ihan uskomattoman siistiä oli ajaa itse ja vielä semmoisessa paikassa ja hyvässä seurassa! Välillä pysähdeltiin eri paikoissa ottamassa kuvia. Ensimmäisessä pysähdyspaikassa oli paljon maaoravia, joille syötettiin siemeniä, voisin viedä pari kotiin. 😍 No, tuossa muutamia kuvia, niin ymmärrätte. Kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa..











Suosittelen kaikkia ihan ehdottomasti lähtemään ulkomaille työssäoppimaan, ja mahdollisimman pitkäksi aikaa. Täällä oppii ja kokee niin paljon kaikkea uutta, hyvin minäkin olen pärjännyt vaikka englannin kielentaito ei ole hyvä.

Nyt tosi hyvillä mielin kolmatta viikkoa töissä! 😊

Chao!

tiistai 17. tammikuuta 2017

Viikko takana, seitsemän edessä

Moikka!

Täällä ollaan. Reilu viikko on tosiaan takana päin ja aika on mennyt kyllä tosi nopeasti! Mulle kuuluu tosi hyvää, ja nautin kyllä niin paljon täällä olosta.

Sää täällä on ollut aika vaihteleva. Viime viikolla oli alkuviikosta pari aurinkoista päivää, mutta loppuviikko aika pilvistä. Nyt taas eilen, eli maanantaina töistä päästyäni aurinko paistoi, eikä yhtään pilviä, täällä vaan tuulee aika paljon. Tänään myös ollut tosi lämmin, ja juuri tuossa tyttöjen kanssa otettiin aurinkoa omalla terassilla. 😎










Työpäiviä on kertynyt jo kuusi päivää. Töissä on kivaa, mutta on tosi raskasta yrittää ymmärtää ja puhua espanjaa, kun työ on oikeastaan vain toimintojen ohjausta. Nyt on alkanut pikkuhiljaa selviytymään työpäivän toiminta. Joka aamu siis tulee joko sosiaaliohjaaja, fysioterapeutti, psykologi tms aamulla ensimmäiseksi töihin kanssani. Siinä sitten ensimmäiseen tuntiin minä en voi oikein tehdä mitään, kun siinä kirjataan jotain tai soitellaan joillekin, en oikein sitä vielä ymmärrä. 😄 Sitten yhdeksältä tulevat hoitajat ja asiakkaat. Asiakkaat autetaan yhteisiin tiloihin ja kysellään vointia ja kuulumisia ja jutellaan vaan niitä näitä. Sitten aletaan tekemään jotain, esimerkiksi laskutehtäviä, pelejä, piirtämistä, maalaamista tai vaikkapa jonkinlaisia pulmatehtäviä. Sitten puoli yhdeltätoista on toinen "aamupala". Tästä juttelin erään hoitajan kanssa, että syökö asiakkaat vasta nyt aamupalan,
mutta sitten selvisi, ja he syövät siis toisen aamupalan, ja lounas on vasta noin kahden aikaan. Syönnin jälkeen käytetään asiakkaita tarvittaessa vessassa, ja sitten taas on vähän semmoista vapaanpaa aikaa, esim pelata halukkaiden kanssa dominoa, tai lukea lehtiä. Monet kyllä torkahtaakin aika monessa kohtaa, tänäänkin kolme viidestä torkkui yhtä aikaa. Sitten siinä viimeiseksi alkaa jokin yhteinen jumppatuokio, tai vaikkapa pieni kilpailuhenkinen keilauskisa. Sen jälkeen asiakkaat lähtevät koteihinsa.













Ihailen tosi paljon tätä espanjalaista tyyliä, miten isovanhemmat ovat läheisiä lapsille ja lastenlapsille. En Suomessa vaan voisi heti kuvitella, että lapsenlapsi hakee mummonsa päivittäin kotiin. Samoin se eroaa tosi paljon Suomesta, että kun esimerkiksi tuonnekin päivätoimintaan poika tuo iäkkään äitinsä, niin siinä heipat sanoessa, halaillaan ja pusutellaan poskille ja jopa läpsitään kiusatakseen takapuolille. 😂

Täällä Espanjassa hoitotyössä ei selkeästikään ole ihan niin tärkeää tuo hygienia ja aseptiikka. Ei näytä yhtään haittaavan nenäkorut, kynsilakat ja auki olevat hiukset. Mutta toisaalta, ei tuolla niin hoidollista hommia tehdä, mutta kumminkin meillä on työvaatteet. Toinen juttu, mitä päivittäin pelkää, on, että asiakkaat kaatuvat, tai jotain vastaavaa sattuu. Pari heistä on pyörätuolissa, mutta sitten taas monilla ei ole mitään apuvälineitä, heitä talutetaan kädestä pitäen, eikä enää tasapainoa niinkään löydy.

Tämä Corralejo kaupunki on kyllä tosi kiva. Täällä on paljon opiskelijoita muualta Suomesta. Onhan tämä aika pieni kaupunki, mutta kyllä tuolta vaatekauppoja sun muita, ihan hyvin löytyy. Me ollaan syöty aika paljon ulkona, täällä on tosi hyviä ravintoloita ja älyttömän hyvää ja edullista ruokaa. Olemme myös kokanneet täällä kämpillä, meiltä onneksi löytyy astian- ja pyykinpesukone, kun kaikilla ei kuulema välttämättä ole edes uunia.

Tulevana sunnuntaina menemme porukalla mönkijäajelulle jonnekin. Ja suunnitelmissa on muutenkin tehdä kaikkea yhdessä, esim. käydä karting-radalla, Lanzarote-saarella, eläintarhassa jne. En malta odottaa. Onneksi tänne tuli lähdettyä, onhan tää niin siistiä. 😎 

Palaillaan taas!

tiistai 10. tammikuuta 2017

Töihin

Hola!

Täällä ollaan, turvallisesti perillä Corralejossa!

Matka meni oikein hyvin. Lentokentältä lähdimme pikkubussilla muiden Suomesta tulleiden opiskelijoiden kanssa kohti Corralejoa, matka kesti reilu puoli tuntia. Täällä meitä oli vastassa nainen, kuka hoitaa näitä työpaikka- ja majoitusasioita täällä. Pääsimme kämppäämme, jonne oli edellisenä iltana tullut jo yksi suomalainen tyttö. Lisäksi tänne tuli asustamaan kaksi poikaa, hekin Suomesta, enää odotellaan yhtä asukasta.

Asuntomme on tosi kiva. Alakerrassa kolme makuuhuonetta, wc ja suihku sekä meidän huoneesta avautuva terassi. Yläkerrassa on pieni oleskelutila, keittiö, wc ja suihku sekä pieni parveke. Tänne alueelle on siis lukolliset portit ja kaikkien talojen yhteinen uima-allas löytyy tuosta pihalta. Siellä on tosi kylmää vettä, joten vielä ei ole uskallettu uimaan.






Tänään mulla alkoi työt. Olen siis työssäoppimassa muistisairaiden vanhusten päivätoiminnassa. Menin kahdeksaksi töihin ja asiakkaat tulivat aamulla yhdeksän aikaan. Vanhuksille oli kaikkea toimintaa, kuten jumppaa, "twisteriä", fysioterapiaa jne. Asiakkaat myös söivät aamupalan päivätoiminnassa. Kello yhden aikaan paikka sulkeutui ja minä jäin vielä työntekijän kanssa sulkemaan paikan, työt loppuivat kahdelta. 

Töissä meni mielestäni hyvin, kielimuuri vaan hankaloittaa tosi paljon, kun ei ymmärrä, eikä osaa kertoa kaikkea. Työpaikalla siis ymmärrettiin englantia tosi huonosti, joten espanjalla mennään, vaikkakin se ei kyllä haittaa yhtään. Vanhukset olivat aivan ihania, ja ottivat minut hyvin vastaan.

Täällä on ollut kyllä tosi kivaa jo näiden muutamien päivien aikana. 😊