tiistai 24. tammikuuta 2017

Hola!

Hola!

Taas on viikko kulunut edellisestä postauksesta, joten ajattelin taas jotain kirjoittaa. Viikot menee ihan älyttömän nopeasti, hyvä niin, tulee viikonloppukin aina nopeampaa!

Töissä menee koko ajan paremmin ja paremmin. Olen vaan Suomessa tottunut töissä koko ajan tekemään ja toimimaan, mutta täällä voi mennä hyvinkin joka päivä esimerkiksi ensimmäinen tunti vanhusten kanssa siihen, että hoitajat juttelevat keskenään, tai jonkin asiakkaan kanssa. Välillä tulee niin ylimääräinen olo siellä, kun ei voi tehdä mitään kielimuurin takia. Nykyään menenkin vasta yhdeksäksi töihin, kun tästä erään hoitajan kanssa juteltiin, kun minulle ei ole klo 8-9 mitään tekemistä, työt alkavat 9 hoitajillakin. Mutta päivä päivältä töissä menee paremmin, kun oppii tuntemaan ihmisiä ja toimintatapoja. Pystyn jo paljon paremmin auttamaan asiakkaita ja työkavereita. Viime viikolla eräänä päivänä juhlittiin yhden asiakkaan 94-vuotissyntymäpäiviä, oli mahtavaa, kun osasin laulaa espanjaksi onnittelulaulun muiden mukana. Tykkään kyllä työpaikastani! Alla muutamia kuvia lähipäiviltä työpaikalta.













Viikonloppu meni taas hurjan nopeasti! Syötiin paljon hyvää ruokaa ja vietettiin iltaa muiden suomalaisten kanssa. Meillä on kyllä tosi hyvä porukka, ollaan kuin oltaisiin tunnettu vuosia. 😂 Sunnuntaiksi oltiin varattu kolmeksi tunniksi buggy-ajelu. Ei oikein tiedetty millainen se tulee olemaan, mutta äkkiä selvisi, kun päästiin paikan päälle. Meille oli varattu neljä buggya. Ensin ajettiin pieni matka liikenteessä, josta mentiin maastoon. Hankala selittää millainen paikka se oli, mutta ihan uskomattoman siistiä oli ajaa itse ja vielä semmoisessa paikassa ja hyvässä seurassa! Välillä pysähdeltiin eri paikoissa ottamassa kuvia. Ensimmäisessä pysähdyspaikassa oli paljon maaoravia, joille syötettiin siemeniä, voisin viedä pari kotiin. 😍 No, tuossa muutamia kuvia, niin ymmärrätte. Kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa..











Suosittelen kaikkia ihan ehdottomasti lähtemään ulkomaille työssäoppimaan, ja mahdollisimman pitkäksi aikaa. Täällä oppii ja kokee niin paljon kaikkea uutta, hyvin minäkin olen pärjännyt vaikka englannin kielentaito ei ole hyvä.

Nyt tosi hyvillä mielin kolmatta viikkoa töissä! 😊

Chao!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti